22.7.06

Kate Bush: Musiikkivideot Army dreamers, There goes a tenner ja Cloudbusting (1980-1985)

Digitalisoiminen helpottaa menneiden muistelua nykyisin siinä määrin, että populaarikulttuuriin perehtyvällä ei enää elinikä riitä kaikkeen tarjolla olevaan tutustumiseen. Eräs kiinnostava ja aiemmin melko saavuttamaton kohde on musiikkivideo; Youtuben kaltaisten palveluiden sisältämä tarjonta on huikaiseva, ja sen kautta pääsee tutustumaan teoksiin, joista on aiemmin kuullut korkeintaan huhuja.

Kate Bush on uransa aikana julkaissut verrattain vähän albumeita, mutta niihin nähden hänen musiikkivideoidensa määrä on suuri. Aiemmin noita videoita on ollut mahdollista katsoa etsimällä käsiinsä kalliita ja jo vuosia sitten loppuunmyytyjä videokokoelmia, nykyisin riittää nettiyhteys. Vietin myöhäisillan katsellen ja kuunnellen Bushin videotarjontaa, ja keskityn arviossani niistä erityisesti kolmeen.


Army dreamers

Vielä vuonna 1980 musiikkivideo oli mediana tuore, eikä ollut vielä kangistunut kaavoihinsa. Päinvastoin; hiljakkoin toimintansa aloittanut MTV oli potkinut aiemmin lähinnä artistin patsasteluun perustuvan taiteenlajin aivan uudenlaiseen vauhtiin. Kate Bush julkaisi tuolloin kolmannen albuminsa, joka paitsi sinkosi hänen jo aiemminkin selvästi syrjässä mainstreamista sijainneen tuotantonsa aivan omaan ulottuvuuteensa musiikillisesti, myös aloitti hänen läpi 80-luvun jatkuneen omaperäisten videoidensa kauden. ”Army dreamers” on albumin Never for ever (1980) mieleenjäävimpiä kappaleita, ja niitä harvoja tapauksia, joissa videon ja musiikin yhdistelmästä voi valehtelematta puhua yhtenäisenä taideteoksena. ”Army dreamers” -videossa silmiin tosiaankin pistää äänen ja kuvan hätkähdyttävä yhteensopivuus. On vaikea sanoa elääkö video musiikin rinnalla vai päinvastoin; teokset näyttävät syntyneen samanaikaisesti, olevan samaa kokonaisuutta. Riisuttuun ja rauhalliseen melodiaan istutetut räjähdykset ja juoksevat sotilaat ovat kuvastossa täysin kotonaan, ja yksittäiset kuvatkin ovat sen verran pitkiä, että koko videossa lienee leikkauksia vähemmän kuin nykyisen MTV-tuotteen kymmenessä ensimmäisessä sekunnissa.

Tietynlainen ajattomuus paistaa ”Army dreamers”:ista läpi, niin musiikista kuin videostakin. Ehkä muutamissa harvoissa koreografioiduissa hetkissä näkyy videon ikä, mutta toisaalta ainakaan allekirjoittanutta tämä ei häirinnyt. Oikeastaan tietty liikehdinnän rujous vain korostaa tilannetta: on sotilaspukuja, metsää, aseita ja ympäristöä. Sodasta ei saa erityisen sujuvasti rullaavaa tanssivideota. Räjähdykset ovat äänettömiä, ilmassa lentävillä sotilailla on kädessään välillä kiväärin sijasta kitara. Ensireaktio videon loppupuolen painajaisunta muistuttavaan vaiheeseen katoavine ihmisineen ja sulkeutuvine silmineen oli, että kyseessä on selkeä David Lynch -pastissi. Mutta vielä vuonna 1980 Lynch ei ollut Lynch siinä mielessä kuin nykyään, ja alitajunnan kuvittamisen sijasta kohtauksessa on pikemminkin kyse juuri siitä miltä se näyttääkin: ihmisiä kuolee, rintamalta ei tulla aina takaisin. Sotilaiden vertautuminen lapsiin on paljon käytetty klisee, mutta tässä formaatissa silti toimiva. Video painottaa kappaleen sanomaa suoraan, turvautumatta kikkoihin ja kiertoilmaisuihin. Tällaisena se toimii paremmin kuin surrealistinen ja välkkyvä kuvatykitys koskaan voisi.


There goes a tenner

Vuoden 1982 albumillaan The Dreaming Kate Bush viimeistään muuttui pop-muusikosta kokonaisvaltaiseksi käsitetaiteilijaksi. Vaikka levyn kappaleet ovat edelleen näennäisen lyhyitä radiomittaisia teoksia, joita levy-yhtiö julkaisi hämmentyneille markkinoille myös singleinä, peitti pintakerros alleen albumillisen musiikkia, jota on edelleen varsin vaikea luokitella. Musiikin ohella tekstit ovat tärkeitä, jokainen kappale kertoo tarinan. Osa on poliittisia (kommentteja esimerkiksi Vietnamin ja Irlannin silloisiin poliittisiin oloihin), osa on tiedon ja tieteen olemuksen pohdintaa (”Sat in your lap”), osa on juonellisia kertomuksia, kuten ”There goes a tenner”, joka avautuu kuulijalle kokonaan uudella tavalla videon kautta.

Totta kai kappaleen sanoitusta seuraamalla on aina kuullut tarinan pankkiryösstä, mutta tapa, jolla video elävöittää kertomuksen on niin selkeä, konstailematon ja kertakaikkisen Kate Bush, että musiikkia ja videota on jälleen kerran vaikea nähdä muuna kuin toisiaan tukevina kokonaisuuden osina. Verrattuna ”Army dreamers”:iin on tultu vielä askel pidemmälle, sillä tällä kertaa kyseessä on juonellinen kertomus, eräänlainen hienoon musiikkiin tahditettu lyhytelokuva. Kappale ja video lukittuvat niin saumattomasti yhteen, ettei ole vaikea kuvitella kuvaston suurimmaksi osaksi olleen olemassa Bushin mielessä jo kauan ennen videon kuvaamista.

”There goes a tenner”:in video tukee näkemystä, joka koko The Dreaming -albumista on esitetty: kappaleet ovat eräänlaisia teatteriesityksiä. Bush laulaa erilaisin aksentein vaihdellen radikaalisti lauluääntään erilaisten roolien välillä. Lyhyimmätkin teokset ovat moniosaisia kokonaisuuksia, ja kappaleiden sisäisessä dynamiikassa on rajuja vaihteluja. Musiikki on monipuolista, ja elää kuitenkin vahvasti sanoitusten ehdoilla - tuntuu siltä, että tunnelma on tullut ensin tekstinä, muutettu sitten musiikiksi. Ei ole ihme, että Kate Bush on tämän albumin jälkeen luokiteltu monella taholla progressiivisen rock-musiikin artistiksi.


Cloudbusting

Tunnetuimmalta albumiltaan Hounds of love Bush julkaisi useita eri videoita, joista harvimmin nähtyjä lienee seitsenminuuttinen ”Cloudbusting”; nykyisillä musiikkimedioilla ei juuri ole aikaa yli kolmeminuuttisille kappaleille. Verrattuna The Dreaming -albumin moniosaisille minioopperoille ovat sitä seuranneen albumin kappaleet kuitenkin pituudestaan huolimatta yksinkertaisempia. ”Cloudbusting” on viipyilevämpi, ja pysyy (sekä tekstin että musiikin puolella) valitsemassaan tunnelmassa kappaleen alusta loppuun.

Visualisointi on tehty suuremmalla rahalla kuin aiempien albumien, mutta samalla on menetetty jotain aiemmille videoille leimallista itse artistista. ”Cloudbusting” on todella, todella kaunis video, mutta se on kuitenkin vain musiikkivideo; kappaleen kuvitusta, joka ei enää elä yhdessä kappaleen kanssa, vaan toimii sen rinnalla, selvästi jälkeenpäin luotuna itsenäisenä teoksenaan. Sen komeat maisemat ja alusta loppuun jatkuva kolkko näyttävyys (sekä pääosaan löydetty Donald Sutherland) pitävät mielenkiinnon yllä ensikatselun ajan, mutta jollain tavalla video kuitenkin tuntuu aiempien Bush-videoiden jälkeen kulutustavaralta. Ehkä vuoteen 1985 mennessä musiikkivideo oli lajina löytänyt kaavansa, sen parissa ei enää luotu innovoiden uutta kuten ennen. Sinänsä näyttävätkin videot olivat enää videoita.

Kuten alussa mainitsin, Kate Bushin musiikkivideoiden määrä on varsinkin hänen melko vähäiseen musiikkituotantoonsa nähden laaja. Hänen tapansa yhdistää ääntä ja kuvaa saumattomaksi kokonaisuudeksi toistuu mielestäni myöhemmillä artisteilla vasta Björkin 1990-luvun loppupuolen videoissa; ei sinänsä ihme, sillä Björkin musiikillinen ura on varmasti runsaasti velkaa Kate Bushin 1980-luvun alkupuolen tuotannolle.


Arvostelun kohteena olevat videot Youtubessa:
Army dreamers
There goes a tenner
Cloudbusting

1 Kommentti(a):

05 helmikuuta, 2007 10:47 Anonymous chi :

Olipa kiva lukea näistä videoista. Kate Bushin ääni on sellainen, että se jakaa ihmiset kahtia varmaan yhtä tehokkaasti kuin valkosipuli tai aurajuusto. Itse kuuluun niihin, jotka pitävät Kate Bushista... Täytyypä tsekata itsekin nuo videot läpi!

 

Lähetä kommentti

<< Home